Kuvaus
Tässä opetuksessa Leif Nummela avaa syvällisesti raamatullista toivoa, Jumalan rauhaa ja rakkautta, jotka eivät perustu ihmisen kokemuksiin, tunteisiin tai olosuhteisiin, vaan Kristuksen objektiiviseen tekoon. Jumalan rauha on todellinen Jumalan edessä – silloinkin, kun elämä on täynnä kärsimystä, ahdistusta ja keskeneräisyyttä.
Opetuksessa kuljetaan Roomalaiskirjeen viidennen luvun ydinteemojen äärellä: • miksi kristillinen toivo ei ole epävarmaa optimismia, vaan varmuus iankaikkisesta elämästä • miten kärsimys synnyttää kärsivällisyyttä, koeteltua kestävyyttä ja lopulta toivoa, joka ei saata häpeään • miksi Kristus sekä ymmärtää kärsimyksemme että on ainoa, joka voi meitä siinä auttaa • mitä tarkoittaa, että Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta • miksi kristillinen rakkaus ei ole maailmallista itsekkyyttä, vaan Kristuksesta nousevaa, uhrautuvaa rakkautta
Leif tuo esiin kristillisen uskon keskeisen paradoksin: Kristus kuoli meidän puolestamme silloin, kun olimme vielä syntisiä, vihollisia ja heikkoja. Juuri siksi toivomme kestää myös viimeisenä päivänä – se on Jumalassa, ei meissä.
Opetus käsittelee myös: • Pyhän Hengen työtä sanan kautta ja Kristuksen kirkastamista • väärän hengellisyyden ja varman Jumalan sanan erottamista • sitä, miksi kristillinen toivo ja rauha eivät koskaan perustu ihmisen omaan hengellisyyteen • ”jo nyt – ei vielä” -jännitteessä elämistä kristittynä
Lopulta katse kiinnittyy Kristukseen, joka elää ja puolustaa meitä Jumalan edessä. Hän kuoli, jotta meidät sovitettiin – ja hän elää, jotta me pelastumme. Kristus on meidän kerskauksemme, toivomme ja rauhamme.
